Puhdas+ ja Suomen luonnonsuojeluliitto yhteistyöhön

Puhdas+ ja Suomen luonnonsuojeluliiton yhteistyöhön

Luonnonsuojeluliitto ja Puhdas+ suojelevat mustikkaa

Maamme juhlii tänä vuonna 100-vuotissyntymäpäiväänsä. Suomen luonto on ja korvaamaton hyvinvoinnin lähde. Metsäluontomme kuitenkin köyhtyy aina kiihtyvällä tahdilla – uhanalaisia ​​metsälajeja on peräti 814.

- Avohakkut uhkaavat monia lajeja. Esimerkiksi mustikan kasvupinta-ala on 50 % pienempi kuin 1950-luvulla, ja metsiemme tuttu asukki hömötiainen on nyt uhanalainen. Luonnonsuojeluliiton tavoitteena on, että metsäluonto arvokkaimmat alueet on tunnistettu ja turvattu, ja viimeiset vanhan metsän saarekkeet suojeltu, kertoo Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Paloma Hannonen.

Puhdas+ haluaa yhdessä Luonnonsuojeluliiton kanssa kantaa kortensa kekoon metsien suojelemiseksi ja haastaa kaikki mukaan. Satavuotista Suomea juhlistetaan Suomi100 -kampanjapakkauksilla, katso tuotoista osa menee Suomen luonnonsuojeluliiton metsiensuojelutyön hyväksi.

- Luonto on tärkeä hyvinvoinnin lähde meille Suomessa asustaville. Voimme lähteä mieltä virkistävälle kävelylle metsään samalla nauttien sen antimista. Puhdas+ havupuu-uute sekä mustikka - ja puolukkauute ovat esimerkkejä siitä, miten arvokkaita terveyttä ja hyvinvoinnin raaka-aineita luonnostamme löytyy, kuvailee markkinointipäällikkö Piritta Vaarna Puhdas+:lta.

Puhdas+ on terveys- ja hyvinvointituotteiden sarja riisuttuna kaikista ylimääräisestä. Valmistetaan Suomessa tutkituista ja tehosta raaka-aineista. Valmistuksessa korostetaan ekologisuutta, luonnollisuutta ja puhtautta.

Takaisin blogiin